keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Pelottava kangas

totesi yksi ompelukurssimme osallistujista tästä vekkulista eläinkankaasta. Arvaat varmaan mitä siitä tuli  - t-paita tietenkin. Valmistui juuri parahiksi kurssin viimeisenä iltana. Kangaslöydön tein Keravan Tyykipuodista.

 Viimeisen kerran kunniaksi opettajamme Riitta luki erään kurssilaisen kertomuksen ompelusta ja mitä siellä oppii otsikolla 3 cm saumavarat ja hiha. Jos siis laitat 3 cm ylimääräistä saumavaroihin, vaatteesta tulee ihmeellisesti noin 24 cm liian suuri. Hihoissa tulee olla tarkkana. Meillä ihmisillä on 2 kättä, toistensa peilikuvat eli tarvitset jakkuun/puseroon 2 hihaa jotka ovat peilikuvat, ei siis kahta samanlaista. Itse välttelen tätä kompastuskohtaa ompelemalla hihattomia mekkoja.


Tässä vielä minun pullea kissani sunnuntain kilta-kerrasta.


4 kommenttia:

  1. Söpö kisu ja mielenkiintoisen näköinen t-paita.

    VastaaPoista
  2. Huvitti tarinasi saumanvarojen lisäämisestä, tuli mieleeni nuoruuden vaatteenompeluprojektini. 80-luvulla ei ollut niin nöpönuukaa, kuinka leveät saumanvarat olivat. Olin sitten ihan sokissa, kun myöhemmin huomasin, että perinteisissä tilkkutöissä muutaman millin heittokin pilasi blokin. Hihojen ompeleminen ei ole minunkaan mielipuuhiani. Minä inhoan istuttamista :)

    Hihojen ompeleminen ei ole minunkaan mielipuuhiani.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kerhomekkovinkistä, omani löytyy Tilkkutieltä. Malli on todella hyvä, eikä tuo mekko jää ainoakseni.

    VastaaPoista
  4. Aika raju t-paita. Aikakin tuossa t-paidassa pärjäsit hyvin kahden hihan ompelusta. Söpö tuo kissa, mitä siellä on sisällä?

    VastaaPoista