keskiviikko 14. helmikuuta 2018

ystävänpäivän kuulumiset

Ihanaa ystävänpäivää.  Kukkaistervehdyksen sijaan laitan näytille Mill Works työn.  ( siinä on jopa useampi kukkakoriblokki) Vielä reunakaitaleet niin päästään tikkausvalmisteluihin.


Vaateompelussa tein kurssilla paitapuseron. Sävy on oikeasti harmaa, mutta kamera väänsi tämän näin kirjavaksi.  Hauska ja helpohko malli syksyn Ottobre lehdestä.


Vuoden ensimmäinen uusi työ on Quiltamanian mystery 2018, Bathwick, jonka on suunnitellut australialainen Karen Styles.  Kuvassa näytti helpolta mutta nuo viistotut kulmat tuuman kaitaleisiin meinasi vielä hermot. Onneksi löysin youtubesta videon aiheesta, jossa oli todella yksinkertainen kikka kuin ne ommellaan. Blokki ei ole vielä ihan valmis, valkoiseen reunaan tulee vielä paljon hexagoneja ja sydämiä lisää applikoitavaksi.


Samalla jatkoin hermolepohoitona näitä Stonefield blokkeja. valitsin tarkoituksella hyvin helpot blokit. Nyt niitäkin on sitten 2 uutta lisää valmiina. 



perjantai 2. helmikuuta 2018

Laukkukurssilla ja blokkeja

Pari viikkoa sitten Vantaan tilkkutiiraajat järjestivät laukkukurssin Vantaalla, opettajanaan Lilian Torkko Vaasasta.  Saimme etukäteen valita laukkuvalikoimasta että mitä tehdään. Näin on helpompi varautua materiaaleihinkin. KIitos vielä kerran kaikkille osallistujille, että saatiin kurssi järjestymään ! Lilianille erityiskiitokset kärsivällisyydestä .

Minulla oli valmiina tämmöinen japanilainen pujottelublokki. Päätin käyttää sen ensimmäiseen laukkuun, jota teinkin sitten melkein koko viikonlopun. SIsätaskujen tekemiseen meni yllättävän kauan aikaa, mutta nyt laukku on valmis .



Toista laukkua, Marilyniä en saanut alkua pidemmälle. Rikun muistoksi laitoin tämmöisen terrierin kuvan. Tämä nyt odottaa aloitettujen pinossa valmistumista.


Jossain välissä ehdin tekemään nämä viimeiset blokit Mill Works peittoon. Nyt on kaikki 25 blokkia tehty ja olen iltakaudet vaan yhdistänyt blokkeja välikaitaleilla. Yllättävän hidasta hommaa sekin.



Alla kuvattu tähti on applikaatioblokki, joita pitää tehdä 12 samanlaista Brinton Hall peittoon. Minulla on taisteltuna valmiina 2 ja puoli. Nuo kapeat sakarat on tosi haastavia. Ehkä sitten se viimeinen mahdollisesti sujuu helposti : D


PS. Kiitos kaikille kommentoijille Niitä on aina hauska lukea.