tiistai 21. tammikuuta 2020

Täällä ollaan

Täällä ollaan taas, pitkän bloggaustauon jälkeen. Taukooni on syynä tämä iloinen vekkuli perheenjäsen Simo, joka on pitänyt minut otteessaan yli puolitoista vuotta.


Simoa ei ole voinut jättää yksin vapaaksi taloon, ellei ole halunnut uutta sisustusta, ennenkuin nyt. Joten koneella en ole juurikaan päässyt ompelemaan. 

Olen keskittynyt tekemään tätä kuningatar Viktorian 50-vuotis hallituskauden kunniaksi tehtyä "Coverlet'ä". Tämä tehdään täysin käsin , EPP menetelmällä.  Peiton oli koonnut ja ohjeistanut uudestaan alkuperäisestä työstä Petra Prins, jonka kurssilla olin. Keskusta on valmis ja seuraava kierros on vaiheessa. 



Näitä allaolevia hexagon-rosetteja tarvitaan yhteensä 18 kpl. Niitä on nyt tehtynä noin puolet. Kankaina käytän kaikkia aarteita mitä omista kätköistä löytyy ja myös kauppani reproduction-mallistoja.