torstai 7. joulukuuta 2017

Joulu mielessäin

Mitkään perushommat ei vaan nyt etene. Tilasin mustan perjantain tarjouksista uuden tulostimen ja siinä menikin sitten kaikki uusiksi, reitittimiä myöten. Eli kaikki ylimääräinen vapaa-aika katosi näiden laitteiden asennuksiin. Langaton ei ole sama kuin ongelmaton...

Onneksi tämä ristipistotyö on edes edennyt vähänsen viimekerrasta.

Kaikki muut työt odottavat, minulla on esim ainakin kaksi jouluista liinaa kesken aiemmilta vuosilta, ja näyttää siltä että odottavat vielä ensijouluunkin valmistumistaan. 


perjantai 24. marraskuuta 2017

Mill Works - etenee - ei etene- etenee hitaasti

Mill Works etenee tosi hitaasti. työn alla oleva blokki on painajaismainen ja niitä pitää tehdä vielä 4 kpl. Ensin pitää väkertää 64 kpl pikkuruista lentävää hanhea, jotta saa tämän kuvassa näkyvän isomman blokin osasen tehtyä. ( joita tulee joka blokkiin 4 kpl). Pelkästään kankaiden leikkuuseen meni tunteja.


Onneksi vaateompelussa hommat etenee vauhdikkaammin, saumurilla surauttaen kuten tämä alusmekko, joko on jo valmis vaikka kuvassa vähän kesken.  Jatkossa ei tarvitse joka mekkoon laittaa vuorta kun voi käyttää erillistä hamosta.



Messuja varten ompelin välityönä näitä hexagon patalappuja. Keskustaan siis kahden tuuman kuusikulmio ja ympärille 1 1/2 tuuman kaitaletta. tulee oikein mukavan kokoinen.  Eristeenä keskellä on pehmikehuopaa, joka käy näitä pannulappuihin hyvin. 



Iltaisin kun silmät on suostuneet jotain näkemään olen pistellyt tätä jouluista astiapyyhettä.  Näitä on itseasiassa kiva tehdä. Kuvio ei ole suuren suuri ja valmiilla työllä on jokin käyttötarkoitus.  Tämäkin liina päätyy lahjaksi.





tiistai 24. lokakuuta 2017

Mill Works etenee

Hankin tämän valmiin kuukauden blokkityön joskus jo muutama vuosi sitten.  Mill works on vaan edistynyt aina muistaessani.( välillä olen totaalisesti unohtanut että tämmöinenkin on kesken)  Nyt sain taasen tehtyä parit blokit lisää.  Kaikkiaan tulee 25 kpl  12 tuuman blokkia. Laskin että valmiina tästä saa kivan  parisängyn peiton.  Nyt on valmiina 16 blokkia. Ja jäljellä tietysti ne kaikkein työläimmät.



Vanha ompelukoneeni on ollut usein in huollossa ja lopulta kiikutin ihan muualle huoltoon. Samaisesta paikasta sitten tarttui mukaan tämä uusi kone, pahvi. Tällä sain ommeltua yllä kuvatut blokit valmiiksi kasaan. Tilkusta asiaa -FB ryhmään kirjoitin enemmänkin tästä uudesta koneesta.  Jatkossa vanha Berninani pysyy kotona ja tämä uudempi vuorostaan on sitten matkakone.  



torstai 5. lokakuuta 2017

Täällä ollaan

Vähän vierähti edellisesti postauksesta kun oli lomia ja muuta puuhaa välissä.  Koko kesän ja nyt vielä syksylläkin olen tehnyt tätä pistelyä. Edistyy hitaasti mutta varmasti. Viimeisessä leivoksessa ollaan.



Samoin applikaatiotyöni Love and Blueberries edistyy.  Keskustan ympärille tulee kaitaleet joihin olen nyt applikoinut nuo neliöt. 


Syksyn vaateompelutunnitkin alkoivat, mutta valmiista vaatteista en ole ehtinyt ottamaan kuvia. Ja eikun jatkamaan. 

torstai 7. syyskuuta 2017

Tikaten taas

Messupeitto valmistui nyt tikkausvaiheeseen. Mietin jonkun aikaa miten sitä tikkaisi mitkäkin kohdat, mutta pianhan sitä sitten keksi. Valkoiset kohdat valkoisella Aurifil Mako 40 langalla  ja muut kohdat punaisella tai pellavan värisellä Aurifil-langalla. Vanuksi valitsin ohuen pehmopolyester-vanun joka tikkautuikin nätisti. Kankaaksi tähän tuli yksi jelly roll-kaitalerulla ja pari metriä valkoista kangasta. Yllättävästi kaitelerulla riitti koko peittoon.

 Suurimman osan kuvioista tein vapaa-tikkauksena omasta päästä, vain kahteen kohtaan piirsin haihtuvalla kynällä sabluunan kuviot. Nyt koko peitto on tikattu ! Tervetuloa Kädentaitomessuille Helsinkiin sitä tiirailemaan.




Hankin tikkauskoneen muutama vuosi sitten ja aina kun aloitan kone pitää kaivaa esiin muun tavaroiden alta : )  mutta Hannelen hyvillä tikkausvinkeillä onnistuu ja mitä enemmän tikkaa , sitä helpommin se sujuu. Hanskat vaan käteen ja hommiin. Suosittelen lämpimästi.



maanantai 14. elokuuta 2017

Love and Blueberries blokkeja

Sain vihdoin loppukesästä nyt käyntiin kunnolla näiden neulakäännösapplikaatioblokkien teon. Vieläkään jälki ei näytä siltä kuin toivoisi mutta pikkuhiljaa edistytään.

Nuo pikkuruiset ympyrät tulevat yllättävän kätevästi käyttämällä muovisia ympyrämallineita ( joita saa kohta Tilkkutarhasta, piti kokeilla itse ensin) . Harsitaan ympyrä reunosta, kiristetään harsinlangasta mallineen ympärille, sitten suihkaus tärkkiä ja lopuksi silitys.  Ennen applikointia voi muovinpalan poistaa. tein samaa myös paperisilla tai pahvisillä mallineilla, mutta eivät pysyneet muodossa niin hyvin kuin muovisissa.






maanantai 7. elokuuta 2017

Transpiraation lähteillä

syyskuun puolenvälin jälkeen on kädentaitomessut taas Wanhassa Satamassa. Tarkoituksena oli tehdä joku helppo ja nopea peitto näistä jelly rolleista malleiksi asiakkaille. Vaan kuinkas kävi. Löysin vanhasta Today's Quilter lehdestä vähän monimutkaisemman mallin ja nyt sitä kasaan kuumeisesti että ehdin saada valmiiksi ajoissa.

Kankaita tähän tulee vain yksi jelly roll rulla, tässä tapauksessa Botanical Bliss ja useampi metri valkoista taustakangasta. Ainakin kolme iltaa olen ommellut tätä ja vielä on edessä suurin urakka. Seuraava kerros tehdään lentävistä hanhista (inhokkini) . En pysty käyttämään mitään helppoa tekniikkaa kun tässäkin värikangas on se 2 ja puolen tuuman kaitale.


Kuvassa näkyvät kolmioreunat oli myös haastavat saada leikattua oikeaan suuntaan niin että värit vaihtuu ja kolmion kärjessä aina pienempi pala kaitaletta. Olisi varmasti helpompaa jos geometria olisi hallussa,  piti vääntää ja kääntää kaitalesuikaleparia moneen kertaan ennenkuin sain reunat kohdalleen. ja eikun jatkamaan ompeluksia : )

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Brinton Hall

keskusta on nyt kasassa. jihuu. tuntuu kuin olisi tehnyt ikuisuustyötä.  Peittohan ei tähän siis jää vaan blokkien teko jatkuu. Osa seuraavien kierrosten blokeista onkin jo valmiina, mutta paljon on vielä tekemättä.

Tämä keskuspala ommellaan kiinni taustakankaaseen ja vielä tulee hexagoneja ympärille ja sitten niitä erilaisia pikkublokkeja.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Love and blueberries - applikaatiopeitto

valmistuu pikkuhiljaa. Aloitin tämän tekemisen siellä Hollannin tilkkukurssilla. Nyt on tehtynä kaikki keskustaan tulevat ns plussablokit , yhteensä 13 kpl. Tässä yksi kuvattuna.


Myöskin näitä neulakäännösapplikloituja blokkeja tulee 13 erilaista. Yhdenhän sain seillä kurssilla valmiiksi, mutta nyt on sitten kaksi seuraavaa tehty.  Teen näitä helpommasta vaikeampaan, sillä tuo neulakääntäminen ei ole ihan peruskauraa minulle. ehkä sitten kun kaikki blokit on tehty. Kukkavarret on tehty kapealla bias-makerilla ja tärkätty, jotta pysyvät muodossaan.



Näiden lisäksi työn alla on edelleen se Brinton Hall peitto. ( josta nyt ei ole kuvaa, mutta tulee , kun saan keskustan kasattua yhdeksi kappaleeksi). 
Kiitos kaikille edellisen postauksen kommentoijille !

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Lomakuvia

Neljän viikon kesäloma on takana ja taas töissä aherretaan. Laitan ihan omaksikin iloksi muutaman lomakuvan Skotlannista jossa olimme lomamme aluksi.

Haarniska ja tornit ovat Stirlingin linnasta. Ostimme etukäteen ns linnapassin jolla sai kahden viikon aikana käydä 7 päivänä niin monessa kohteessa kuin jaksoi. Kaikkiin kohteisiin passi ei käynyt, mutta aika moneen.



Glenfinnan ja Kaarle-prinssin muistomerkki.

Tylypahka express - ei mahduttu kyytiin. liput pitää varata kuukausia ennen mutta autollakin pääsi samoihin paikkoihin.

Valokuvauksellinen Eilean Donan linna. Suosittu hääpaikka.

Cullodenin taistelussa kaatuneiden muistomerkki.


Kuningattaren loma-asunto, Balmoral- linna.


Glen Esk - kansallispuisto


Royal Mile katu Edinburghissa.


Säät samanlaisia kuin Suomessa, jos ei paista niin sataa. Tosin ei odotettukaan mitään ihmeitä. Maisemat olivat todella upeita ja luonto kaunis. Vasemmanpuoliseen liikenteeseen tottuu nopeasti. Upeita linnoja sekä erilaisia linnanraunoita on paljon. Ihan kaikkia mitä olisi halunnut nähdä ei puolesssa toissa viikossa ehdi näkemään. Majoituimme pääasiassa B&B paikkoihin, joista minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa.

Käsityökauppoja sai hakemalla hakea mutta Edinburghissa oli kiva lankaliike Kathy's Knit ja siinä lähistöllä Edinburgh Patchwork tilkkukauppa.  Tilkkukaupassa oli paikalla omistajan mies joka heti tarjosi miehelleni teetä. arvasi että naisilla menee kaupassa kauan vaikka pieni puoti olikin.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Unelmalomalla

Olin viime viikonlopun unelmalomalla Hollanissa. Varmaan arvattekin mitä unelmalomalla tehdään, tietysti tilkkuillaan.  Upeiden applikaatiopeittojen suunnittelija Susan Smith tuli Australiasta asti pitämään tilkkutyöpajoja keski-eurooppaan. Olin tilkkuystäväni kanssa kahdessa eri työpajassa.

Ensimmäisenä päivänä aloitimme tekemään tätä Annie's sampler peittoa, johon ei vielä ole edes viralliset ohjeet valmiina. Susan tekee peitot neulakäännösapplikaationa : kuvio piirretään mallinemuoviin josta sitten siirretään kankaalle. Leikataan pienet saumavarat (max 3 mm)  ja applikaatioliimalla kiinnitetään taustakankaalle. Sitten vain neulalla saumavaroja kuvion ääriviivojen myötä kääntämään ja ompelemaan. Tähän tekniikkaan tottuminen kesti hetken enkä vieläkään ole pro-tekijä. Mutta Susanin tapa on nopea. ei mitään liimailuja tai harsimisia.



Toisena päivänä teimme Love and Blueberries peittoa. Kuvassa Susan ja hänen valmis peittonsa.

Tästä sain nyt ensimmäisen blokin tehtyä. "oikeaa" needleturn -applikaatiota blokissa edustaa lintu. 


Pikkuinen kylä jossa kurssi pidettiin oli aivan ihana kesäinen sää. Joka paikassa kukki alppiruusut, aurinko paistoi ja oli lämmin.






Koska hotellimme ei ollut aivan kylän keskustassa, kuljimme kurssimatkat paikalliseen tapaan fillareilla. 




Lisää kuvia Susanin upeista peitoista seuraavassa postauksessa.


maanantai 15. toukokuuta 2017

Jotakin valmiiksi

Erilaisia pieniä tilkkutöitä on jäänyt odottamaan viimeistelyä tai tikkausta. Nyt sain vihdoin tikkauspyödän raivattua ja tein valmiiksi pari pientä työtä. Hope-tyyny on aloitettu vuosia sitten, mutta sai nyt lopullisen tikkauksen.

Tämä pikkuliina ( joita itseasiassa on kaksi) valmistui myöskin ja pääsin harjoittelemaan tikkausta. Alemmassa kuvassa näkyy tikkauskuvio paremmin. Minulla on ainakin 3 isoa peittoa odottamassa tikkausta, ja nyt taas uskaltaa koskea niihin kun on harjoitellut näiden pienempien kanssa. 



Lauantaina kävimme tilkkuystävän kanssa Keravan killan 25-vuotisnäyttelyssä. Tässä kuvattuna minun lempitöitäni sieltä.  Näyttely on avoinna vielä ensi sunnuntaihin asti galleria Allissa.