maanantai 20. helmikuuta 2017

Päivölässä valmistunutta

Viikonloppuna oli taasen tilkkukurssi Päivölässä. Ompelimme monenmoista Sanna -open johdolla ja jotakin tein vähän itsekseni. Aloitusharjotteluna tein tämän kaitaleista ommellun kassin.

Seuraavaksi ompelin näitä kyniä. Aika näpertelyä näiden ompelu, mutta tuli kivan näköistä. Tähän käytettiin lopuksi  metriketjua, jota minulla ei ole eikä tule koska olen täysi pääsiäiskäsi niiden lukkolaitteiden kanssa.  Tähän sain ketjua kaverilta ja opettaja laittoi laitteensa avulla lukon, kiitos vielä kerran avusta.



Syksyllä tein yhden ns Birminham kassin, mutta se meni lahjaksi. Ompelin sitten itselleni oman version ( jätin päätytaskut pois), joka palvelee ensin messusomisteena ennen virallista käyttöönottoa. Samoin tein pitkästä aikaa pussukan (kuvassa yläoikealla), jonka tekemistä olin pitkään haaveillut, mutta ompeluohjeet unohtanut. Tässäkin kurssikaverit tulivat hätiin. Kiitos Soili !



 Round robinia piti edistää enemmänkin mutta sopiva välikaitalekangas jäi kotiin joten keskusblokki sai vain kehykset.

Mukavaa hiihtolomaa lomalaisille ja meille muille tilkkuilun iloa !

2 kommenttia:

  1. Hauska penaali! Ei epäilystäkään, etteikö olisi näpertämistä, kun on kynissä terätkin Tuollaista olisi kiva kokeilla. Kaunis blokki!

    VastaaPoista
  2. Onpas siellä tehty monenlaista kivaa:)

    VastaaPoista