maanantai 8. helmikuuta 2016

Messusomiste tekeillä

Olen tehnyt taas näitä miniatyyriblokkeja niin paljon että suorastaan tympii. Onneksi maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna on taas Helsingin Wanhassa Satamassa kädentaitomessut. En olekaan tehnyt vähään aikaan mitään uutta messusomistetta, joten kävin tuumasta toimeen.

Haluamani malli oli maksullinen eikä edes sähköisesti ladattavissa, joten laskin itse mitat mitä tarvitaan 12 tuuman blokkiin.  Ihan ruutuvihkoon.


Palojen leikkaaminen ei ollut ihan niin nopeaa kuin kuvittelin. Minulta puuttui pitkä tuumaviivain, mutta alustalla ja lyhyemmilläkin viivaimilla pärjää. Käytin kolmea erilaista...
Kangassarjana on Tilkkutarhassa myynnissä oleva uutuussarja Devotion.  Ihanat kukat ja perhoset. Blokeista olisi tarkoitus kasata torkkupeitto. Itse blokkeja ompelin eilen peräti seitsemän, sitten piti palata takaisin leikkuupöydän ääreen.
tämmöisiä niistä tuli.



Lopuksi pakollinen Dear Jane blokkiesittely. Tämmöiset on tullut tehtyä. 



3 kommenttia:

  1. Ihanaa perhoskangasta, etenkin tuo siniharmaa. Kaunis peitto tulossa. 4 DJ:tä! Olet ollut ahkera.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kankaita tulevassa työssä ja Dear Janet ovat hienoja!

    VastaaPoista
  3. Nuo sun uudet kankaat on niin herkkuja:) Monta kertaa olen jo käynyt katselemassa niitä, ehkä löydän kohta niitä meiltäkin;)

    VastaaPoista