sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Huonoja uutisiako ?

Juuri kun flunssa on alkanut vähän hellittää ja olen jaksanut taas avata tietokoneen ja seuralla mitä maailmalla tapahtuu - niin silmiini pisti nämä huonot uutiset EU tilkkuilijan kannalta.
Vuoden alusta kauppiaan pitää maksaa sähköisistä palveluista alv kuluttajan kotimaahan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että EU:n ulkopuoliset kaupat lopettavat ladattavien tiedostojen(kaavojen) myynnin EU kuluttajille, koska eivät jaksa sitä verobyrokratiaa. Ja jos oikein ymmärsin ei EU:n sisälläkään tämä "download" myynti erityisen helppoa ole.


Vuoden alusta EU:n sisällä tehtävä sähköisten palvelujen kuluttajakauppa muuttuu arvonlisäverotuksen osalta.
Ensi vuoden alusta lähtien arvonlisävero on maksettava siihen maahan, jossa kuluttaja asuu.
Muutos koskee kaikkia yrityksiä, jotka toimittavat asiakkailleen sähköisiä palveluita verkon kautta toisten EU-maiden kuluttajille. Palvelut voivat olla esimerkiksi musiikkia, tiedostoja tai ohjelmistoja.

Suosikkini Esther Aliue onneksi jakaa kaavansa ilmaiseksi Yahoo ryhmäläisilleen kuukauden ajan kaavan julkaisusta sekä toimittaa digitaaliset kaavat sähköpostilla. Kaikki eivät kuitenkaan tee näin vaan lopettavat alasladattavat julkaisut eu-kuluttajilta kokonaan.   Jos siis olet haaveillut jostain kaavasta, osta ja lataa se tämän vuoden puolella.

Jos huomaat että tässä viestissä on virheita, korjaa vapaasti. Verohallinnon sivuilta löytyi huonosti tietoa ei-EU;n osalta tästä asiasta.




5 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä aika ikävää jos näin on, mutta en tiedä asiasta enempää kun mitä fb ryhmässä sitä ovat myös pohtineet ja harmitelleet. Ilmaislatauksiin se ehkä ei vaikuta, vain maksullisiin, mutta ehkä nekin sitten loppuvat tai ainakin vähenevät.

    Eli jos ostaa maksullisen kirjontakuvion sen hinta luultavasti nousee, jostain näin 25%, mutta en tiedä pitääkö paikkansa ja onko vain Eu: sisällä olevia lautauksia koskeva, mutta moni pieni yksityisyrittäjä miettii kannattattaako enää jakaa tiedostoja.
    Tämä on vain kuultua, ei fakta tietoa, en tiedä asiasta enempää, ja kyllä harmittaa juuri kun pääsin kirjontakuvioiden makuun, niin nyt sitten ehkä jatkossa niitäkään ei saa, tai ainakin hinta nousee pilviin, voihan harmitus:((

    Täytyy yrittää ladata vielä muutamama kuva talteen ja toivotaan, että ei ole ihan niin iso juttu miltä vaikuttaa:)

    Mukavia loppuvuoden päiviä!

    VastaaPoista
  2. Craftsy toimii jo nyt kaikkien tilausten osalta siten, että laskuttavat verotkin tilaajan kotimaan perusteella. Laiha lohtu, mutta sentään jonkin verran amerikkalaiset pienemmät toimijat myyvät mallejaan sitä kautta.

    VastaaPoista
  3. Huono uutinen todellakin. Odottelen, miten esi. The Quilt Show tulee menettelenään.

    VastaaPoista
  4. Voi harmi. Jonkun verran olen kaavoja osteskellut.

    VastaaPoista