maanantai 13. lokakuuta 2014

Tyttöjenpäivän tilkkutreffit

Lauantai oli kiva tilkkuilupäivä ja oli kiva olla mukana näillä treffeillä.  Espoon Kilta järjesti syksyisen aluetapahtuman ja väkeä oli saapunut ympäri uuttamaata.  Itse olin mukana, kuinkas muuten kuin työnmerkeissä, mutta ei haitannut. Sillä aikaa kun muu väki oli työpajoissa, ehdin katsella rauhassa kaikki esille laitetut työt. ( joista en sitten ottanut kuvia, vaikka piti).

Arpajaispalkintona oli tämä huikea peitto. Myös lohdutuspalkintoja jaettiin.

Työpajoissa ahkeroitiin iloisesti. Alla kuva Monotypia-pajasta. harmillisesti tuosta monotypia kuvauksesta ei saa selvää kun kuva on heilahtanut.


Paperikangas-pajassa oli näytillä vetäjän taideteoksia. 


Espoon Tilkulliset pitivät POP_UP kauppaa jossa myytiin näiden blokkien ohjemonistetta. 

Tällä kertaa en itse langennut moniin ostoksiin. Sain nimittäin Maaritilta synttärilahjan, ihanan rasian jossa oli tosi kivat kankaat sisällä .  Rasia oli siis se lahja ja kankaat ovat vaihtareita kirjaan.




Naisten pankin hyväksi ostin keltaista itsevärjättyä villalankaa, kun en ollut löytänyt lähikaupoista sitä väriä.  Eikö kukaan vieläkään keksi miksi poikani haluaa puna-keltaiset sukat ? :)



2 kommenttia:

  1. Olipa siellä upea arpajaisvoittopeitto! Joku onnellinen sen sai varmasti omakseen! Hieno rasia sisältöineen:)

    VastaaPoista
  2. Tuo peitto oli kyllä niin ihana! Onko poikasi Jokeri-fani?

    VastaaPoista