keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kasseja Päivölässä

Innokkaat tilkkuilijat kokoontuivat taas kurssille Päivölään pakkasia uhmaten. perjantai-iltana oli luokassakin viileähköä mutta onneksi jo lauantaiksi lämpötilat muuttuivat kohdalleen.
Itse jouduin koiranhoidollisista syistä lähtemään jo lauantai-iltana takaisin kotiin mutta onneksi ehdin tehdä kaiken mitä suunnittelinkin.

Nyt on oma neulatyyny ja roskis aina matkassa. Pysyy hyvin paikallaan kun neulatyynyssä on riisiä sisällä.  Korikassille en vielä ole keksinyt käyttöä mutta eiköhän tuo kohta täyty tavarasta.


Tämän reilunkokoisen ostoskassin ompelin siivousessusta jääneestä kankaasta. ( jos vaikka saisi ostoshimon kesken siivouksen niin olisi sitten varusteet sävy sävyyn :) ) Ompelin kassin kotona loppuun kun lauantaina aika loppui kesken. Hienot tikkaukset ehdin kuitenkin tehdä sabluunan avulla.



Kiitos Hannelelle opetuksesta ja kurssikavereille kivasta seurasta. 

3 kommenttia:

  1. Kiva tuo roskis/neulatyyny yhdistelmä. Kässäkassissa kaunis kangas!

    VastaaPoista
  2. Varmasti kätevä tuo roskis/neulatyyny. Minulle se ei vaan sopisi. Tiputtaisin sen joka kerta maahan, kun siirtyisin ompelutuolilta vaikkapa silittämään. Koppalaukku sopiii vaikka minkä säilyttämiseen. Tuo on kyllä hyvä idea, että on saatavilla siivousessuun sopiva kassi! Eihän sitä koskaan tiedä...

    VastaaPoista
  3. Kyllä voi kassi olla sitten kaunsi. Aivan ihana kangas! :)

    VastaaPoista