tiistai 19. maaliskuuta 2013

Tilkkupäivät

Siilinjärvellä sujuivat hyvin. Järjestelyt olivat onnistuneet ja suositeltu hotelli, Kunnonpaikka, suosituksen arvoinen. Kylpylän porealtaasta löysin jopa niitä vereviä savolaisisäntiä :)

 Tänä vuonna sai lähettää nuppupeiton kilpailuun tai muuten vaan. En löytänyt mistään äänestyslipuketta, joten tämä "nuppis" saa virtuaaliääneni. Useita muitakin töitä oli ehdolla. Kriteereinä käytin kauneutta & käytännöllisyyttä ( ei liian paljon saumoja/tikkauksia vauvan ihoa painamaan). Itse en ehtinyt/muistanyt tehdä ainuttakaan. Kuten en myöskään saanut valmiiksi Perinnettärien matkalaukkutyötä. ( koska oli muitakin maijamyöhäisiä, tekoaikaa jatkettiin kuukaudella )

Paikalliseten  kiltalaisten töitä oli kivasti esillä. Tämä teos herätti mielenkiintoni.


Työpajoissa oli mielenkiintoinen taittelupaja. siis blokkeja taitellen. En ehtinyt itse työpajaan mutta sain ostaa ohjeet + matskut yhteen miniblokkiin. Kankaat siis taitellaan ja lopuksi ommellaan blokin reunat kiinni.


Oli oikein antoisa ja mukava viikonloppu. Nyt pää täynnä ideoita, vaikka muuten onkin ns takki tyhjä. Ensi vuonna tilkkupäivät ovat Imatralla. Kaikki joukolla mukaan.

3 kommenttia:

  1. Söpö nuppupeitto!
    Samaa peittoa katselin, mielestäni nuo kolmiot ovat kivoja!

    VastaaPoista
  2. Samaa peittoa ihailin minäkin, taisi olla nimeltään Japanilainen puutarha, jos oikein muistan. Siinä on kiva, erilainen blokki, en ole ennen tuollaista nähnyt. Minulta jäi kylpylä väliin (ja ne savolaisisännät), kun olin niin flunssainen, mutta muuten tykkäsin Kunnonpaikasta.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa kuulla tuosta Tilkkutapahtumasta, itse kun en sinne lähtenyt. Varmasti siellä oli nähtävillä kauniita töitä ja inspiraatioita joka nurkan takana.

    VastaaPoista