torstai 27. syyskuuta 2012

Dear Jane

tunnit jatkuivat taas Espoon aikuisopistossa. Tähän asti olen saanut valmiiksi tasan yhden blokin ja aloitettua toista. Syy tähän on Vantaan tanssiopisto, joka laittoi pilates tuntinsa samalle illalle. Joudun lähtemään kesken tuntien jotta ehtisin jumppaani ( jossa muuten on pakko käydä niskan takia).
Blokki on tehty alikeompeluna paitsi keskusneliö joka on normaali päällikeapplikaatio. Ei tullut kovin kummoista. On ilmeisesti taidot vähän ruosteessa.

Tässä otos ryhmämme taitajan työstä. Hän on kesän aikana saanut koko peittonsa valmiiksi ja on edennyt jo harsimisvaiheeseen. Täsmennän vielä, siis tehnyt myös reunohin vaadittavat kolmiot etc.. Valmiista työstä tulee suuri peitto, joka käy myös parisängyn päälle. Onnittelut Liisalle !


1 kommentti: