tiistai 7. huhtikuuta 2015

Lisää blokkeja

Pääsiäisenä sain sentää jotain pientä aikaiseksi vaikka kyläilimme ahkerasti. Jane Austen blokkeja valmistui 2 uutta. Jälkimmäinen näistä oli todellista tilkkutyötä, piti ommella 45 palaa yhteen. Enää 3 blokkia tähän työhön, sitten pääsen kokoamaan ja tikkaamaan.



Dear Jane blokkejakin on valmistunut muutama.Näitä olen tehnyt enimmäkseen tunnilla. Onneksi on vielä 2 kertaa ennen kesätaukoa. Tosin pitää kesälläkin tehdä näitä , muutoin teen tätä peittoa vielä eläkkeelläkin.






Ehdin jopa harjoitella tikkauksia. täytyy sanoa että pyöreät muodot on helpompia kuin terävät.  Tikkauksia pitää harjoitella 2 viikon ajan väh 15 minuuttia päivässä. Muutoin taito ei kartu eikä jää lihasmuistiin, kuulemma.  


5 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä tikkauksista: Pyöreät muodot ovat helpompia kuin kulmikkaat. Kulmikkaissa pitää vain malttaa pysähtyä kääntökohdassa ja sitten nekin sujuvat.

    VastaaPoista
  2. Kauniita blokkeja kaikki. Tuollaista Rising sunia tekisi mieli kokeilla. Pitäisikö ottaa päiväohjelmaan tikkausharjoite? No ei, koska minulla ei ole sitä alkukoulutustakaan, niin tuskin mikään jäisi mihinkään muistiin eikä kehitystä tapahtuisi.

    VastaaPoista
  3. On todella kauniita blokkeja, huh 45 palaa, olipa siinä ompelemista!

    VastaaPoista
  4. Pyöreät muodot ovat siellä lihasmuistissa jo kansakoulun kaunokirjoituksen ajoilta - palataan noihin kulmikkaisiin muotoihin sitten jatkokurssilla ;)

    VastaaPoista
  5. Voi, kun olet ollut ahkera. Minulla on aika paljon kirimistä tikkausharjoitukissa, kun ei joka päivä millän ehdi koneen ääreen.

    VastaaPoista